Kaluste-Hannula Oy - Huonekalukauppaa jo vuosikymmenien takaa
Suomalainen huonekalujen maahantuontiyritys
Kaluste-Hannula Oy on vuonna 2012 perustettu suomalainen huonekalujen maahantuontiyritys, jonka juuret ulottuvat Pohjanmaalle Jurvaan 1950-luvun lopulle.
Silloin nykyisen omistajamme, Hannu Kinnusen isä Lauri Kinnunen, pakkasi huonekalut kuorma-autoon ja lähti ensimmäisenä Suomessa kiertämään autonsa kanssa ympäri maata tuoden huonekalut asiakkaiden saataville.
Noista ajoista on kuljettu pitkä ja vaiherikas matka nykypäivään. Tällä hetkellä toimintamme pääpaino on huonekalujen maahantuonnissa lähinnä Baltiasta, Ukrainasta, Puolasta sekä Kiinasta. Tuonnin lisäksi sisaryhtiömme Virossa valmistaa mm. ruokapöytiä ja -tuoleja sekä patjoja. Asiakkaitamme ovat suurimmat suomalaiset huonekaluketjut kuten Sotka, Asko sekä Stemma, mutta myös yksityiset kauppiaat. Lisäksi teemme myös projektimyyntiä.
Toimistomme ja varastomme sijaitsevat Lahdessa kätevien kulkuyhteyksien varrella. Henkilökuntamme koostuu huonekalualan pitkäaikaisista osaajista, yhdessä meillä on alan kokemusta yli 100 vuoden ajalta.
Tuolit
Ruokapöydät
Ruokaryhmät
Lipastot
Haluatko lisätietoja?
Toimitamme tuotteemme vähittäiskaupan kautta.
Kuluttajana kysyä meiltä tarvitsemiasi lisätietoja tuotteistamme sähköpostitse.